Trauma sanana ja ilmiönä tulee vastaan joka puolelta ja hermoston hoidosta erilaisin menetelmin kiinnostunut ihminen ei ole voinut siltä välttyä. Trauma ja siitä toipuminen on kiinnostanut minuakin niin ammatillisesti osteopaatin työssä kuin yksityishenkilönä kokemuksellisesti jo pitkään. Ammatilllinen kenttä trauman hoidossa on laaja ja moninainen ja haluan tässä tekstissä avata omaa lähetysmistapaani tämän herkän ja voimallisen aiheen kanssa työskennellessä. Toivon näin voivani lisätä läpinäkyvyyttä ja turvallisuutta polullesi, jolla mahdollisesti kuljet etsimässä tukea kohti parempaa vointia.
Trauman kanssa eläminen
Trauma määritellään säätelykyvyn ylittäneeksi kokemukseksi, joka on jättänyt jälkensä hermostoon. Stressireaktiot ovat ylimitoitettuja uhkatutkan toimiessa liiankin herkästi, jolloin kaikki tuntuu liikaa, on ahdistusta ja vaikea rauhoittua. Tai sitten vireystilalla on taipumus mennä toiseen suuntaan, kohti masennusta, turtumusta ja eriasteista dissosiaatiota. Tyypillistä on vireystilan jumittuminen yli- tai alivireyteen tai voimakas vireystilan sahaaminen edestakaisin. Keho oireilee kummallisesti kipuina ja kireyksinä ja yhteyttä omaan kehoon voi olla vaikea löytää ja ylläpitää. Trauma on biopsykososiaalinen vaurio eli kehon ja mielen oireilun lisäksi se voi vaikeuttaa ihmissuhteita ja yhteyden ja osallisuuden kokemuksen löytämistä yleisesti.
Moninainen oireilu ei aina sanoitu traumaksi. On helpompi tunnistaa yksittäisen traumatapahtuman jälkeinen oireilu kuin kompleksi, pidemmän ajan saatossa syntynyt kehityksellinen trauma. Voi mennä vuosia, ennen kuin oireet ja toimintakyvyn lasku osataan yhdistää traumatisoitumiseen. Trauma voi kulkea pitkälle aikuisuuteen mukana epämääräisenä tunteena siitä, ettei kaikki ole kohdallaan, aaltoilevana vointina ja kolkkona turvattomuuden kokemuksena. Osteopaattisesta näkökulmasta trauma sitoo ihmisen terveyden kapasiteettia ja heikentää eläväisyyttä, voimavaroja ja kykyä kukoistaa elämässä.
Oikeanlaista apua oikeaan aikaan
Trauman aiheuttamaa oireilua voisi verrata haavanhoitoon. Vanhaa arpeutunutta haavaa ei kannata lähteä tökkimään, vaan on parasta antaa sen olla, ellei se tulehdu uudelleen. Märkivä avohaava vaatii sinnikästä ja toistuvaa hoitoa. Jos haavan on aiheuttanut luoti, vaatii se välitöntä poistamista kirurgisesti. Kuten haavanhoidossa, traumankin kanssa apu on erilaista riippuen trauman laadusta. On tärkeää kartoittaa missä oireilun alkulähde on, jotta voidaan suunnitella auttamista ja kuka sen voi parhaiten tehdä. Valitettavasti kaikilla terveydenhuollon työntekijöillä ei ole valmiuksia tunnistaa ja kohdata ihmisiä trauman kanssa. Siksi pahimmillaan tapahtuu ohittamista ja uudellentraumatisoitumista, jos auttaja ei ole tilanteen tasalla.
Aikuisen ihmisen yksittäisen traumakokemuksen hoito voi olla nopeasti ytimeen menevää traumakokemuksen käsittelyä, kuten se kirurginen luodinpoisto. Kompleksin, kehityksellisen trauman hoidossa taas usein lähestytään vaiheorientoituneen mallin kautta. Siinä alkuvaiheessa tehdään riittävän pitkään vakauttamista, jossa tuetaan arjen toimintakykyä luomalla hyvät rytmit ja rutiinit ja opetellaan vireystilansäätelykeinoja tuetusti sekä itsenäisesti. Sen jälkeen vasta käsitellään varsinainen trauma. Loppuvaiheen integraatiossa tuetaan minäpystyvyyttä, vuorovaikutussuhteita, työstetään sisäisen maailman eheyttä ja katsotaan kohti tulevaisuutta ja unelmia. Trauman varsinainen käsittely kuuluu psykoterapiaan, jossa se tehdään turvallisessa tilassa ja intensiteettiä säädellen. Traumaa ei lähdetä purkamaan osteopatiassa tai vireysvalmennuksessa.
Osteopatiassa löydetään yhteys terveyteen
Luokseni osteopatiaan hakeudutaan monesti ymmärtäen, että traumalla on jälkensä kehomielen toiminnassa, joka oireilee hyvin vaihtelevilla tavoilla. Oireina saattaa olla kehon kireyksiä ja kipuja, toiminnallisia oireita ruuansulatuksessa, migreenejä, autoimmuuniongelmia, hormonaalisia ongelmia, vaikeuksia unen ja palautumisen kanssa. Monella on hoitopolulla mukana psykoterapia, mutta he kaipaavat myös kehollista lähestymistä kokonaisuuden hoidossa.
Joskus asiakas tulee vain oireiden kanssa eikä ajattele menneisyyden tapahtumien tai vaillejäämisten vaikuttavan nykyiseen kehomielen tilaan. Tällöin voidaan hoitaa ja tuoda keskustellen tietoisuuteen vaikutelmia ja lisätä tietoa, jota hoidon aikana saadaan. Pyrkimyksenä on aina ymmärtää ja löytää yhteyksiä, rakentaa siltoja niiden osien välille, jotka ovat jollain lailla irrallaan kokonaisuudesta. Tai höllentää liian tiukkaan liimautuneita ja virtausta estäviä sidoksia. Hoidon tavoitteena on aina lisätä yhteyden kokemusta omaan kehoon. Silloin on helpompi kuulla itseään, havaita kehon tarpeita ja tuntea tunteet, jotka tarvitsee tuntea matkalla eheytymisen suuntaan.
Osteopatian periaatteisiin kuuluu olennaisesti se, että hoidossa etsitään terveyttä eikä tuijoteta vain oireisiin. Lähdetään vahvistamaan terveyden kapasiteettia siellä, missä se jo toimii. Kun voimavaroja lisätään ensin, jaksaa keho paremmin työstää myös niitä ongelmakohtia. Tämä on turvallinen lähestymistapa myös silloin, kun taustalla on traumaa.
Minun vastaanotolla ei tarvitse kertoa traumatarinaa enkä koskaan pyydä tätä asiakkaalta. Jos asiakas spontaanisti siitä puhuu, kuuntelen ja annan tilaa. Joskus asiakas myös pyytää kehollisestikin mennä suoraan kohti kipuja ja silloin voidaan hoitaa spesifistikin niitä kehon alueita, joilta tuntuu tarvetta vapauttaa jännityksiä tai tunteita. Hoito voi joskus olla intensiivisen tuntuista ja toisilla kerroilla on vaan hyvä levätä kannatellusti. Molemmat tapahtuvat usen saman hoitokerran aikana. Aina, jos hoidon aikana nousee intensiivistä energiaa, muistoja tai tunteita, varmistan hoidon jälkeen että asiakas ”palaa” tähän hetkeen ja aikuisen minätilaan. Tämä hoidon jälkeinen keskustelu, vakauttaminen ja maadoittuminen on tosi tärkeää ja siihen jätetään riittävästi aikaa.
Valmennuksessa vakautetaan vireystilaa
Vireysvalmennukseen tullaan moninaisista syistä. Voi olla työuupumusta tai pitkittynyttä stressiä, vaikeuksia ylläpitää hyvinvointia tukevia elämäntapoja ja -rytmejä. Moni tunnistaa vireystilan säätelyn haasteet, rentoutuminen on vaikeaa, on uniongelmia, aamuisin ei meinaa päästä liikkeelle, vireystila ei kohtaa päivänaikaisia tarpeita ja se tekee arjesta haastavaa. Valmennuksessa tarkastellaan laajasti kokonaiskuormitusta ja tunnistetaan muutoksen tarpeita perus arjen toiminnoissa, poistetaan haitallista ja lisätään hyvää.
Hermostollisilla tiloilla ja vireystilansäätelyllä on yhteys syvälle meidän historiaan ja ydinolemukseen. Kun vireystilan haasteita aletaan tutkia syvemmin, hyvin usein löydetään yhteyksiä traumaan ja haitallisiin ydinuskomuksiin, jotka haastavat kehomielen tarkoituksenmukaista toimintaa tässä hetkessä. Tällöin on hyvä kahlata elämäntapojen lisäksi hieman myös näitä syvempiä vesiä ja tunnistaa yhteyksiä menneen ja nykyhetken sekä lapsiosien ja aikuisten osien välillä. Valmennuksessa ei kuitenkaan mennä traumakokemuksiin ja niiden läpikäyntiin. Kuten osteopatiassakin, vahvistetaan jo olemassa olevaa toimivaa. Sisäistä turvan kokemusta vahvistetaan ja sen päälle harjoitellaan vireystilan vakauttamista konkreettisin keinoin. Sietoikkunaa päästään laajentamaan kannatellusti, jolloin myös kyky olla hankalien tunteiden ja vireystilan vaihteluiden kanssa lisääntyy.
Valmennus voi olla iso apu vakauttamisen opettelussa, aluksi yhdessä ja ajan myötä itsenäisesti. Vakauttamisen taidot ovat tarpeellisia kaikille, mutta etenkin silloin, jos traumataustasta johtuen vireystilan vaihtelu tai jumittaminen on hallitsematonta. Valmennuksessa turvan kokemuksen ja itsemyötätunnon lisääntyminen luo pohjaa paremmille valmiuksille kohdata traumaa esim. psykoterapiassa. Vireysvalmennukselle hedelmällinen hetki onkin silloin, jos odotat (trauma)psykoterapiaan pääsemistä. Silloin vakauttamistaidot voivat olla valmennuksen keskiössä ja suurimpana tavoitteena. Aina pitkä psykoterapia ei ole mahdollinen ja tällöin traumainformoitu vireysvalmennus voi olla isona apuna mielekkäämmän elämän etsinnässä.
Lempeämpi tapa kantaa trauma-adaptaatioita
Trauma sanana viittaa johonkin raskaaseen ja hankalaan, jota se käytännössä kokemuksen tasolla onkin. Toinen puoli siitä on kuitenkin kauniimpi. Vakavakin trauma on adaptaatio olosuhteisiin, jossa ilman traumatisoitumista selvityminen on uhattuna. Traumassa ihmisen psyyken ja kehon toiminta siirtyy moodiin, joka palvelee selvitymistä ja elämän jatkuvuutta. Trauma-adaptaatiot kehomielessä ovat toimineet suojana, joka on ollut välttämätön. Tämän huomaaminen ja ymmärtäminen voi tuoda toipumiseen itsemyötätuntoa ja lempeyttä traumatisoitumisen aiheuttaman moninaisen oirekuvan kanssa.
Traumasta toipuessa voi olla todella tärkeää lisätä ymmärrystä hermoston toiminnasta ja mielen mekanismeista. Tiedon lisääntyessä pelottava tuntematon ja hallitsematonkin adaptaatio voi vähentyä ja tässä hetkessä haitallisiksi käyneitä toimintamalleja voidaan rauhassa muuttaa toimivammiksi. On helpottavaa saada sanoja sille, joka aiemmin on ollut vain omaa sisäistä ja sanatonta kokemusta. Sanoittaminen myös lisää traumatoipujan aikuista toimijuutta ja nykyhetkessä pysymistä. Tämä vaatii auttajalta laajaa ymmärrystä trauman fysiologisista ja psykologisista mekanismeista.
Aina on toivoa!
Traumasta toipumisessa iällä on merkitystä. Lapsen ja nuoren keskushermosto on muovautuvaisempi kuin aikuisen. Myös herkkyyskaudet vaikuttavat trauman pysyvyyteen. Hyvä uutinen kuitenkin on, että aivot ovat ikuisesti plastiset ja koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä etsimään uusia hermoyhteyksiä ja siten päästä irti trauma-adaptaatioista. Sosiaaliset puskurit ja korjaavat kokemukset vievät toipumista eteenpäin myös myöhemmällä iällä.
Trauman onnistunut työstäminen vaikuttaa ajatusmaailmaan, tunne-elämään ja vuorovaikutukseen sekä toimintakykyyn positiivisesti. Fyysiset terveysriskit vähenevät ja elämä voi virrata läpi vapaammin. Trauman työstäminen ei koskaan ole vain henkilökohtainen terveysteko, vaan sillä on laajat vaikutukset sosiaaliseen piiriimme ja sukupolvien ketjuun.
Elämä jatkuu monenlaisena myös trauman käsittelyn jälkeen. Ei ole realistista tähdätä valmiiseen lopputulokseen, jossa vastoinkäymiset eivät hetkauttaisi ja pystyisimme pysymään aina optimivireydessä ja aikuisen minätilassa. Vakauttamisen harjoittelua joudutaan jatkamaan mutta trauman työstämisen tuloksena siihen on käytössä paljon säätelykeinoja. Sietoikkunan laajuus ja hermoston joustavuus ovat lisääntyneet, joten pystytään paremmin ottamaan vastaan elämän myötä vastaantulevat hyvät ja hankalat kokemukset eli elämän kirjon kaikissa värisävyissään.
Osteopatia hoitavaa ja kanssasäätelevää kosketusta sisältävänä kehohoitona toimii erinomaisesti sekä traumaperäisiä oireita hoitavana että elinvoimaa lisäävänä apuna. Siinä päästään heti hermoston säätelyn ytimeen. Hoidon aikana ja jälkeen voi saada kannateltuja kokemuksia siitä, miltä tuntuu oikeasti rauhallinen ja tasapainoinen hermosto. Vireysvalmennuksessa päästään pureutumaan laajemmin myös mielen ja olosuhteiden kokonaisuuteen ja siinä on kiireetöntä aikaa etsiä jokaiselle sopivia harjoitteita vireystilansäätelyyn. Osteopatia ja valmennus täydentävät toisiaan erinomaisesti.
Sinikka Tiainen,
osteopaatti ja vireysvalmentaja NPTI®
…
Tämä blogi on viimeinen sarjassa, joka liittyy vireysvalmentaja-opintoihini. Koulutus oli traumainformoitu ja kouluttajana toimi traumapsykoterapeutti Hanna Markuksela. Pääset tutustumaan aiempiin blogeihin hermostoon ja vireyteen liittyen täällä->
Sinua voisi myös kiinnostaa vanhempi artikkelimme biodynaamisesta osteopatiasta traumatoipujan tukena. Löydät sen Disso ry:n sivuilta täältä->