Erityisherkkyys on keskushermoston osin perinnöllinen ja osin kasvuympäristön muokkaama piirre (toiset katsovat sen osaksi temperamenttia, toiset persoonallisuutta). Erityisherkkyyten liittyy alttius vireystilan liialliselle kohoamiselle aistitiedon ja ärsykkeiden syvällisen prosessoinnin vuoksi. Erityisherkkyys on ominaisuus, joka on tunnistettavissa itsetutkiskelun keinoin. Se ei ole diagnoosi, eikä vaadi varsinaista hoitoa. Hyvää säätelykykyä vireystilassa kylläkin. Suotuisassa ympäristössä erityisherkän on mahdollista kukoistaa ja nauttia elämästä jopa syvemmin kuin vähemmän herkän. Herkkä saa myös paremmat terveysvaikutukset itselleen sopivasta ympäristöstä vahvan kehomieli -yhteytensä ansiosta. Aistitiedon prosessoinnin syvyys tuo haasteensa silloin, kun ympäristö on herkälle haitallinen. Silloin herkkyys jopa altistaa traumatisoitumiselle, esim. työssä pahoinvoinnin ja uupumuksen kautta.
Traumaoireilusta kyse on silloin, kun taustalla on sietokyvyn ylittänyt kokemus tai pidempään jatkuneet vahingoittavat olosuhteet. Traumaoireilussa on tyypillistä vireystilan hankala ja toimintakykyä lamauttava sahaaminen yli- ja alivireyden välillä tai juuttuminen jompaan kumpaan ääripäähän. Trauma altistaa mielenterveyden häiriöille ja usein ne voidaan diagnosoida, esim PTSD, C-PTSD tai dissosiaatiöhäiriöksi. Myös keholliset oireet ja alttius stressiperäisille sairauksille kasvaa kun taustalla on trauma. Traumaperäistä oireilua hoidetaan psykoterapialla yhdistettynä kehollisiin keinoihin, vakauttamalla kykyä pysyä nykyhetkessä, sekä esim. EMDR-terapialla.
Joskus herkän huonovointisuus kuormittavassa ympäristössä voi mennä sekaisin traumaoireilun kanssa. Molemmissa on yhtäläisyyksiä vireystilan hallinnan haasteissa. Välillä on vaikea tunnistaa mikä on traumaa, mikä taas herkkyyttä tai sen yhdistelmää muiden persoonallisuudenpiirteiden, esim neuroottisuuden kanssa. Milloin epäsuotuisa kasvuympäristö on muokannut meille haastavan kombon piirteitä ja milloin taas on kyse traumatisoitumista? Kun pakkaan sekoitetaan vielä selviytymismekanismit, vaikkapa uhrautumisen ja vaativuuden tunnelukot, mieli alkaa olla jo aivan pyörällä päästään pohtiessa mitä mikäkin on ja mitä kaikkea on vaikkapa masennuksen tai työuupumuksen taustalla.
Muista keho!
Mielen hämmennyksen vallitessa haluaisin muistuttaa kahdesta asiasta:
- Muista keho
- Tunnista, kun tarvitset apua
Eli vaikka itsetuntemuksella ja diagnooseillakin on paikkansa, niin kehomielen oireillessa emme pääse maaliin asti pään tasolla tehdyllä työskentelyllä. Kaikkea ei tarvitse luokitella ja ymmärtää, jotta voimme alkaa auttamaan itseämme kehon kautta kohti parempaa vointia. (Tässä mieli on kuitenkin mahtava työkalu, kuten kohta huomaat!) Tärkeää on myös tunnistaa, jos omat keinot eivät vie riittävästi eteenpäin. Silloin on aika ottaa apua vastaan.
Turvaa lisäämällä sietoikkunaa laajentamaan
Viime blogitekstissä hahmottelin viisi eri hermostollista tilaa aina ylivirittyneestä jähmettymisreaktiosta sympaattisen ylivireyden kautta neutraaliin ja siitä taas parasympaattisen alivireyden kautta lamaantumiseen. Vireystiloissa yksikään ei ole toista parempi tai tavoiteltavampi, vaan hermoston reaktiot täytyy suhteuttaa kulloisenkin hetken tarpeisiin. Optimivireys voikin olla mikä tahansa näistä viidestä vireystilasta, sen mukaan, mitä tilanteessa tarvitaan. Nukkumaan mennessä optimivireys on eri kuin räjähtävään urheilusuoritukseen tai esiintymistilanteeseen mennessä. Sopeutuvainen ja palautumiskykyinen hermosto on tavoitteena, ei se, että pystyisimme pysymään jatkuvasti neutraalissa vireydessä tai rauhallisena.
Turvaa on helpointa kokea neutraalissa ja parasympaattisessa vireystilassa. Monilla herkillä, uupuneilla ja traumataustan omaavilla ihmisillä sietoikkuna pysyttelee myös näiden vireystilojen alueella. Vireyden kohoaminen tai voimakas lasku tulkitaan helposti vointia uhkaavaksi. Tämä voi olla este jatkuessaan pidempään tällaisena. Tarvitsemme myös kohonnutta vireyttä saadaksemme asioita aikaan ja pystyäksemme vaikkapa tarttumaan epäkohtiin tai puolustamaan omia rajojamme. Voimakas alivireys taas mahdollistaa nukahtamisen ja unessa pysymisen. Siksi sietoikkunaa voi olla tarpeen laajentaa tottumusten ulkopuolelle. Sietoikkunaa laajennetaan lisäämällä sisäistä turvan kokemusta liittyen erilaisiin vireystiloihin. Sitä voidaan harjoitella useilla tavoilla.
Tulkinnan vaikutus turvan kokemukseen
Vireystilan kokeminen miellyttäväksi/epämiellyttäväksi tai turvalliseksi/turvattomaksi on yhdistelmä kehollisia tuntemuksia sekä niiden tulkintaa. Tässä voimme opettaa sisäistä puhettamme armollisemmaksi omia kehon reaktioita kohtaan. On normaalia, että vireystaso vaihtelee ja keho reagoi ympäristön ärsykkeisiin. Herkällä tämä reagointi on monesti isompaa kuin vähemmän herkällä.
Tuttu esimerkki varmasti on sykkeen nousun, hikoilun ja hengityksen muuttumisen pinnalliseksi tulkitseminen ahdistuksena. Samat keholliset reaktiot voivat kuitenkin tapahtua myös innostuessa tai kokiessa tilanteen erityisen merkitykselliseksi tai tärkeäksi. Jos pystymme silloin tulkitsemaan kehon reaktiot positiivisen kautta ja sallia reaktioiden olemassaolon (ja ehkä yhdistää tähän jonkun helpon keinon hieman laskea vireystilaa), vireystilan ei tarvitse kohota yli sietoikkunan ja voimme pysyä hyvinkin toimintakykyisinä.
Samalla lailla kehon painavuus ja aloitekyvyn puute monesti tulkitaan negatiivisen kautta apaattisuudeksi tai masennukseksi. Positiivisen tulkinnan kautta voisimme sanoittaa samoja kehotuntemuksia levon tarpeeksi tai raukeudeksi ja tehdä itsellemme armollisemmasta kohdasta päätöksen joko levätä tai nostaa vireystilaa tarvittaessa.
Mielikuvat avuksi
Mielikuvien vaikutusta vireystilansäätelyssä ei kannata aliarvioida. Samalla tavalla kuin keho ei osaa erottaa todellista uhkaa kuvitellusta, toimii myös kuviteltu turvallisuus kehollisenkin turvallisuudenkokemuksen lisäämisessä. Kehollista turvaa voi harjoitella ja vahvistaa monenlaisilla tavoilla, joita voi oppia vaikkapa vireysvalmennuksessa. Turvan kokemisessa tulee sitä paremmaksi, mitä enemmän toistoja tekee. Turvan kokemusta kannattaa vahvistaa aluksi sellaisissa tilanteessa, kun on jo valmiiksi suhteellisen vakaa olo. Kun saat siitä kehollisen muiston, on se helpompi ottaa käyttöön myös niissä tilanteissa, kun tiedät jonkin triggeröivän, jossa omat rajat ovat koetuksella tai vireystila nousee vaikkapa jännityksen takia sietoikkunan yläreunoille.
Myös osteopatia voi auttaa paljonkin vakauttamisessa ja sietoikkunan laajentamisessa silloin, kun hermoston vireys jumittuu tai sahaa uuvuttavasti edestakaisin, olipa taustalla sitten persoonallisuudenpiirteet tai trauma. Varsinaista hoitoa traumaan ei osteopatia tai vireysvalmennus suoraan ole, traumanpurku tapahtuu psykoterapian puitteissa. Parhaan avun saa, kun yhdistetään sekä kehon ja mielen keinoja. Olen kuullut lukuisia kertoja asiakkailtani siitä, kuinka kehollinen lähestymistapa on antanut psykoterapiaprosessiin ihan uudenlaisen raiteen. Muista siis keho!
Sinikka Tiainen, osteopaatti ja vireysvalmentaja
Sinua voisi kiinnostaa myös aiemmat tekstini traumainformoidusta osteopatiasta ja valmennuksesta tai erityisherkkyyden huomionnista työelämässä.